Tänään mietin yhteisön ja hengenheimolaisuuden voimaa.
Osallistuin retriittiin. Viisi päivää luonnon, joogan, maan- ja ihmisläheisyyden parissa, kivun, muistojen, traumojen, kokemusten kanssa kohti uutta ja eheyttävää tapaa ajatella ja asennoitua. Yksin ja yhdessä, osana ihanaa, valoisaa, tukevaa, kuuntelevaa ja rakastavaa yhteisöä, jossa ketään ei katsota alas- tai ylöspäin. Itkua ja naurua, keskusteluja ja laulua, tanssia, joogaa, meditointia, voimallista yhteyttä luontoon ja toisiimme, omaan itseen, sieluun saakka. Hetkiä ja ihmisiä täynnä rakkautta.
Päästä irti. Ole auki. Ota vastaan. Sinulle kerrotaan ja sinulle tarjotaan. Tällä kaikella on merkitys. Luota siihen.
Olen tyhjä ja silti täynnä. Olen koossa ja silti rakentumassa uudelleen. Olen kuori ja silti täynnä. Olen tyhjyys ja pimeys, samalla tulvillaan valoa ja tilaa. Olen hämmentynyt, mutta selkeä ja kirkas. Minussa on sekä rauha että kaaos. Olen tasapainossa, juureutunut, silti vavahtelen ja muutun. Energia minussa on kohdillaan ja silti alati liikun, virtaan.
Kuulin aamulla linnun laulun. Tunsin valon, koin sen puhtauden ja täyteyden. Koin yhteyden ja välittämisen, yhteisen jakamisen hetken. Tein oman siunauksen pienelle pojalle ja pyysin sitä samaa minua suuremmalta. Meille kaikille, koko perheelle, itsellekin.
Olen imenyt energiaa luonnosta, olen ladannut sitä. Olen kuunnellut ja katsellut. Olen päästänyt irti ja antanut luvan mennä. Olen laulanut, nauranut ja itkenyt sydämeni kyllyydestä. Olen ollut paljain jaloin juuret syvällä maassa sekä sydän auki kohti taivasta. Olen tuntenut ehdottoman rakkauden, kohdannut sieluni ja tullut uudistetuksi. Jotain lähti pois ja jotain tuli tilalle.
Yksi elämäni parhaista kokemuksista.
Kannonnokalla 