Kesäloma oli pelkkää aurinkoa ja paistetta. Se tarkoitti ulkonaoloa ja retkiä. Paras paikka olla retkellä lasten kanssa, sekä aikuisten että lasten mielestä, on sellainen, missä pääsee nuotiolla istumaan. Saa lämmintä ruokaa, saa harjoitella puuhommia ja nuotion kasaamista ja ehkä varovasti kokeilla sitä sytyttämistäkin. Ja sitten, vatsat kylläisinä ja suupielet kaakaosta värjäytyneinä, voi vaan istua ja tuumata, katsella ja kuunnella ja hukata ajatukset, kiireet liekkien sekaan.
… sadun piiriin ken kohtaa, tuntee metsän kaipion.
Pirkkalassa, Pappilan laavulla suurin osa ajasta meni niityllä ja metsällä ollessa. Löytyi geokätkö, pelattiin frisbeegolfia ja perehdyttiin niittykasveihin samalla kun etsittiin kadonnutta frisbeetä. Etsittiin vimmaisesti ketunleipiä ja ravisteltiin kiireellä paidan alta tulimuurahaiset pois. Kurkattiin varovasti lintutornista ja varpailla vähän järven vettä. Tuuli lujaa, ei uskaltanut kukaan pulahtaa veteen. Vietettiin kolmivuotiaan syntymäpäiviä ja parasta taisivat olla halsterissa kärähtäneet kanelipullat ja kaakao. Lähtiessä kurvattiin vielä Reippiin lennättämään leijaa, kiipeilemään ja poimimaan mustikoita ja tarkistamaan, mitä lammaskavereille kuuluu. ”Mitäs sää?” kysyttiin. ”Mää, mää!” vastattiin.
Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee.
Nokialla Nuijalammin laavulla voi käydä pikaisesti. Tai niin luultiin, kunnes jouduttiin etsimään aikasmoinen kiertoreitti metsäautotielle. Aiempi tienpätkä oli muutettu yksityistieksi eikä sille ollut enää asiaa. Ajomatka yhteen suuntaan kesti saman verran kuin koko nuotiretki ajallisesti. No, pikanuotiolla pikaruokaa, annos metsää ja luontoa ja savuntuoksua vaatteisiin, aikuisten akut ladatuiksi ja sitten takaisin kotiin. Samaa pitkää reittiä pitkin.
Hämy hiipii ja saapuu taikahetki leiriyön. Sävel kiirii ja haipuu taakse jylhän korpiyön.
Samalla Nokian suunnalla, Nuijalammin vieressä, on Kivikeskun erämaajärvi. Tänne suunnattiin päiväretkelle pikkuveljien kanssa isoveljen hurvitellessa Särkänniemessä. Meidän retki oli ehkä kyllä kivempi, sillä metsäautotiellä oli valtavasti erilaisia perhosia ihmeteltäväksi. Metsäpolulla tuoksui turve ja suopursut ja järven rannalla tupasvillojen pehmeät huiskat kovin naurattivat. Kutittivat mokomat! Kivien suojaan tehtyyn nuotioon saatiin tulet itse kannetuilla polttopuilla, hyvä että otettiin varoiksi mukaan. Paikalla on puuvaja, mutta se on joka kerta ollut puista tyhjä ja roskista aika täysi. Jätettiin loput halot seuraavalle, niistä taitaa yhden tulistelun vielä saada aikaan. Kotiin tuomisiksi saatiin taas kokoelmiin lisää hienoja aarrekiviä ja ehkä maailman pienin käpy. Ja paljon hyviä muistoja.
Hetki kauneinkin päättyy, tuli sammuu, hiiltyy pois. Retki nuoruuden säilyy kuin se unta ollut ois.
Pirkkalasta löytyy ihan siitä moottoritien vierestä erämaista aluetta, jossa on Iso-Naistenjärven laavu. Tänne koitettiin tulla jo kevättalvella, mutta autotie oli silloin niin kurainen ja pehmeä, että ei uskallettu ajaa lähemmäksi saati jättää autoa parkkiin uppoamaan. Nyt oli hyvä hetki lämpimänä kesäpäivänä tulla uudelleen. Pienen metsäautotiepatikan jälkeen päästään polulle, joka kiertää pienen suojärven ympäri. Järvenranta on tulvillaan mustikoita, juolukoita, suopursua ja kurjenjalkoja. Etsittiin sopivaa uimapaikkaa, sillä retkeillessä tuli hiki! Suojärven rantapenkereet olivat kuitenkin sen verran huterat että lasten kanssa ei rohjettu kokeilla uimista. Ajateltiin, että veteen kyllä pääsee, mutta pääseekö sieltä kuinka pois? No, loppuvaiheessa retkeä se tuli kokeiltua kuitenkin, kun kinan seurauksena pikkuveli tönäisi isoveljen järveen. Tuli itkua ja meteliä, mikä kuului varmasti Pirkkalan keskustaan asti. Mutta selvittiin, kun rauhoituttiin ja saatiin kuivat housut jalkaan. Puuvajasta löytyi onneksi reilusti puuta, sillä nuotiolla vierähti hetki jos toinenkin evästelyn ja leikkien ohessa. Juuri hankittu retkikirveskin kalpeni komealle halkaisukirvelle. Läheltä laavua etsittiin lasten kanssa yksi aarre, geokätkö, ja paluumatkalla toinen. Jästejä hieman laavulla ja järvellä parveili meidän siellä ollessa, mutta se taisi johtua seuraavana päivänä alueella pidettävistä Tampereen Iltarasteista. Löytyi paluumatkalla nimittäin yksi rastikin.
Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee.
Kannonnokalla 